Fuksipisteet

Fuksipisteitä saa muun muassa tapahtumissa käynnistä sekä erilaisista yksittäisistä suorituksista ja tempauksista. Pisteitä jaetaan vain kerran per osallistuminen ellei erikseen toisin mainita. Myös miinuspisteet ovat mahdollisia, joten kannattaa olla tarkkana.

Pisteitä voivat antaa pienryhmäohjaajat, hallituslaiset ja toimihenkilöt. Fuksit eivät kuitenkaan saa antaa pisteitä toisilleen (eikä luonnollisesti itselleenkään), vaikka olisikin hallituksen jäsen tai toimihenkilö. Pyri pyytämään heiltä pisteesi jo tapahtuman aikana tai jotain siihen oikeuttavaa tehtyäsi äläkä puolen vuoden päästä, kun sitä ei enää kukaan muista.

Pisteiden keräämisen deadline on wappusaunassa. Kaikki vuoden aikana vähintään 1337 pistettä keränneet palkitaan, ja sen lisäksi parhaat passit palkitaan vielä tämän lisäksi! Liikkuessasi porukan mukana tulet huomaamaan, kuinka pisteitä kertyy kuin itsestään.

HUOM! Pisteenlasku suoritetaan listapisteiden perusteella! Muitakin merkintöjä saa toki olla, mutta niillä ei ole vaikutusta lopputulokseen. Ne ovat silti mukavia muistoja :)

Fuksipistelista

Tapahtumat

Plussat (+)

  • Fuksisauna 100p
  • Vulcanalia 100p
  • Fuksisuunnistukseen osallistuminen 100p
  • Fuksisuunnistuksen voittaminen 100p
  • Fuksisuunnistuksessa 2. sija tuomaripelillä 150p
  • Pikkujoulut 100p
  • Fragment 100p
  • Laskiainen 150p
  • Mäenlaskuun osallistuminen 100p
  • Mäenlaskun voittaminen 200p
  • Sitsit 100p
  • Blankon/OLuT:n muut tapahtumat 100p / kerta
  • Muiden ainejärjestön tapahtumiin osallistuminen spedeilemättä 50p/kerta
  • Excursio jonnekin 50p / kerta
  • Paluu sieltä 100p /kerta
  • Hyvä matkamuisto exculta Blankolle (omalla vastuulla) 50p
  • Postikortin lähettäminen Blankolle lomamatkalta 50p
  • Uuden kirjoitusasun käyttäminen Blankosta postikortissa (esim. Blancho) 50p
  • Hauska / teemaan sopiva bileasu 50p
  • Tapahtumien järjestelyissä auttaminen 20p / 50p / 100p
  • Tapahtumien jälkisiivous 20p / 50p / 100p
  • Blankon, OLuTin tai yliopiston laajuiseen kilpailuun osallistuminen 50p
  • Em. kilpailun voittaminen 100p
  • Pikkujoulun perinteeseen osallistuminen 50p
  • Alaan liittyvään tapahtumaan osallistuminen (esim. Crash test party, Game jam…) 50p

Miinukset (-)

  • Lasipullon / lasin vieminen saunatiloihin -100p / esine
  • Lasipullon/-tuopin rikkominen -300p/esine
  • Lasipullon/-tuopin rikkominen saunatiloissa -1000p/esine
  • Törkeä ruuan hamstraaminen -200p
  • Epäurheilijamainen käytös yritysesittelyssä -500p
  • Yleinen häiriökäyttäytyminen -50/-150/-300p

Kiltahuone

Plussat (+)

  • Nimetyn mukin tuominen kiltahuoneelle 50p
  • Sisustusteko (hallituksen hyväksymä) 50p
  • Kiltisnakki/siivous 20/50/150p
  • Kiltiksen siivoaminen 50p/100p/150p
  • Kahvin keittäminen ja kahvikellon käyttö 50p / 100p (aktiivinen)
  • Aktiivinen kiltahuoneella hengailu 150p
  • Mashedin kokeilu 50p
  • Mashediin hurahtaminen 100p
  • Paavon aktiivinen pwnaus Mashedissa ja siitä muistuttaminen (omalla vastuulla) 150p

Miinukset (-)

  • Kiltahuoneen irtaimiston terminointi -200p
  • Omien jälkien siivoamatta jättäminen -200p
  • Toisen mukin luvaton käyttöönotto -100p
  • Huonon musiikin soittaminen (omalla vastuulla) -100p

Aktiivitoiminta

Plussat (+)

  • Hallituksen kokoukseen osallistuminen 50p (1. kerta) / 120p (aktiivinen)
  • Blanko ry:n syys-/kevätkokoukseen osallistuminen 100p / kerta
  • Ehdokkuus toimihenkilöksi / hallitukseen 200p
  • Blankissa julkaistu juttu 50p / lehti
  • PR/Blankon imagon kohentaminen 100p
  • Hallituksen antaman tehtävän hoitaminen 20p / 50p / 150p
  • Haalariprojektiin osallistuminen 150p
  • Haalaripaikan myynti 50p / mainos (muut kuin A)
  • A-mainospaikan myynti haalareihin 200p
  • Uuden kilta-aktiviteetin ideointi ja toteuttaminen 100p
  • Hallituksen kaataminen 8p
  • Perustellun välikysymyksen tekeminen 50p
  • Keskusteluun osallistuminen aktivistilistalla (sähköposti, 1.kerta) 50p
  • Keskusteluun osallistuminen aktivistilistalla (sähköposti, aktiivinen) 100p
  • Edustajisto/Oktr/Laitosneuvosto/Tiedekuntaneuvosto -ehdokkuus 150p per ehdokkuus

Miinukset (-)

  • Spedeily tunnistettavasti Blankon nimissä -500p
  • Hallituksen antaman tehtävän perusteeton tekemättä jättäminen -200p

Urheilu

Plussat (+)

  • Sporttipassin hankkiminen 100p
  • Kroketti 100p
  • Osallistuminen urheilutoimintaan 20p (1. kerta) / 100 p (aktiivinen)
  • Blankon edustaminen yliopistosarjassa 100p / laji
  • Kyykän kokeilu 50p
  • Kyykkään hurahtaminen 100p
  • Fuksi-/MM-kyykkään/WCOKiin osallistuminen 100p/ tapahtuma
  • Avustaminen kyykkäturnauksessa 100p
  • Sarja/kisamenestys kyykässä 100p
  • Frisbeegolfin kokeilu 50p
  • Frisbeegolfiin hurahtaminen 100p
  • Tupakoinnin lopettaminen (min. 2kk ilman) 200p

Miinukset (-)

  • Kyykän 4H-kerhoon päätyminen -50p
  • Tupakoinnin aloittaminen -200p
  • Alkoholin holtiton käyttö urheilutapahtumissa (1.kerta) -50p / -300p (jatkuva)
  • Huumeiden käyttö 1000p

Opiskelu

Plussat (+)

  • Aktiivinen osallistuminen pienryhmäohjaukseen (100%) 100p
  • Ruotsin kurssin suorittaminen 50p
  • Palautepäivään osallistuminen 100p/kerta
  • Opetuksen kehittämisidean jättäminen käsiteltäväksi 150p
  • Tieteellinen argumentointi luennolla 50p
  • Järkevä tieteellinen argumentointi 50p
  • Opetuksen kehittämisidea 150p
  • Lukiokierrokset 100p / lukio (+ laitoksen stipendi)
  • Jipon havaitseminen ja jatkotoimenpiteisiin ryhtyminen 10p
  • Opintopiste 1p/piste
  • Löffen tunteminen 15p
  • Bileistä poisjäännin selittäminen vuokaaviolla 100p

Miinukset (-)

  • Bileiden jättäminen väliin tentin vuoksi -100p
  • Tentin jättäminen väliin bileiden vuoksi -200p
  • Luentojen tai harjoitusten näkyvä häiritseminen -100p/-500p (jatkuva)
  • Kurssin ongelmista kiroaminen irkissä/tuopin ääressä yrittämättä saada asiaan muutosta -50p /150 p (jatkuva)

Kulttuuritoiminta

Plussat (+)

  • Blankon leffailtaan osallistuminen 50p (1.kerta) / 100p (aktiivinen)
  • Teatterissa/ speksissä käyminen 100p / kerta
  • Ylioppilaskunnan kulttuurijärjestöjen toimintaan osallistuminen 100p
  • Blankon muuhun kulttuuritoimintaan osallistuminen 50p (1.kerta) / 100p (väh. 3kertaa)
  • Laulaa luikauta laulu apisesta baarissa 50p

Muuta

Plussat (+)

  • Blankon jäseneksi liittyminen 150p
  • Blankon haalareiden hankkiminen 150p
  • Irkkaaminen #Blanko ja #Blanko.2011 kanavilla 50p
  • Blanko-Facebookryhmään liittyminen 50p
  • Verenluovutus 50p / kerta
  • Vanhan Tollin maljan löytäminen 1337p
  • Vanhan PJ:n tuopin löytäminen 1337p
  • Illanvietto vanhempien Blankolaisten seurassa vapaa-ajalla 50p (1. kerta) / 100p (aktiivinen)

Miinukset (-)

  • Bugin kaataminen -200 p
  • Irssin unohtaminen auki kiltiksellä -100 p (+ random nick)
  • Potkujen saaminen #Blankolta -200p