Fuksipassi

Fuksipassi

Koko Luonnontieteellisellä tiedekunnalla on yhteneväiset fuksipassit. Fuksipassi toimii siten, että siihen kerätään merkintöjä erilaisista tapahtumista. Yleensä pelkkä osallistuminen riittää, jolloin passiin voidaan antaa merkintä “todistanut”-kohtaan. Merkinnän voi antaa vain siihen oikeutettu henkilö. Passissa on ennaltatäytettyjä sekä tyhjiä kohtia. Tyhjiin kohtiin voit hakea merkinnät Fuksipistelistan mukaan. Jos passi täyttyy, saat tyhjän passin vanhan rinnalle!

Jokaisen ainejärjestön passeissa on yhteinen puoli “Oulun Luonnontieteilijät ry”. Tämä puoli passista käsittää pisteet ja palkinnot kokonaan OLuT:n puolesta. Merkinnät OLuT:n passiin voi antaa Blankolta OLuT-vastaava,  Blankon hallituksen jäsenet tai pienryhmäohjaajat. OLuT myös palkitsee aktiivisimpia fukseja.

Toinen puoli passista kuuluu kokonaisuudessaan ainejärjestölle, eli meidän tapauksessa Blankolle. Passiin merkinnän voivat antaa sekä Blankon hallituslaiset, toimihenkilöt että pienryhmäohjaajat. Myös Blanko on päättänyt palkita aktiivisimmat fuksinsa. Kaikki 1337 pistettä wappusaunaan mennessä keränneet fuksit voittavat Blankon haalarimerkin. Varsinaisia palkitsemisia vuoden aikana on kaksi: ensimmäinen palkintojenjako tapahtuu pikkujouluissa, ja se tärkein wappuna. Wappuna kolme eniten pisteitä kerännyttä fuksia saavat  lahjakortit valitsemaansa liikkeeseen!