Koodikerho etsii osaajia
Julkaistu kategoriassa Ajankohtaista, Hallituksen tiedotus
Blanko, Oulun Luonnontieteilijät, Oulun Sähköinsinöörikilta ja Oulun Tietoteekkarit järjestävät yhdessä tänä syksynä toimintansa aloittavan * Koodikerhon*. Koodikerhon tarkoituksena on toimia säännöllisesti viikoittain ja tarjota vertaistukea opiskeluun ja harrastuneisuuteen ohjelmoinnin saralla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koodikerhoa on vetämässä muutamia vanhempia opiskelijoita jokaisesta killasta ja kuka tahansa voi tulla kerhoon kysymään neuvoa mikäli harjoitustyö tai oma koodiprojekti tuottaa ogelmia. Paikalle voi toki saapua myös esittelemään omia projekteja tai hakemaan kavereita toteuttamaan omia ideoita.
Kuitenkin ennen kuin voimme aloittaa toiminnan, täytyy meidän saada vapaaehtoisia, jotka alkavat vetäjiksi kerholle. Vaatimuksiin kuuluu suoritettuna olevana vähintään puolet oman oppiaineen vaadittavista ohjelmointikursseista tai vastaava osaaminen. Useampien ohjelmointikielien ja ympäristöjen osaaminen luetaan aina plussaksi, samoin kuin aikaisempi toiminta opiskelijoiden kanssa. Työstä on luvassa muodollinen rahapalkkio.
Mikäli kiinnostuit, lähetä vapaamuotoinen hakemus puheenjohtaja(a)blanko.fija kerro siinä hieman itsestäsi, ohjelmointitaustasi ja osatut kielet.
Terveisin
Ville-Matti Alanko
Puheenjohtaja Blanko ry